SDPL:n Järvi-Suomen piirikokous la 14.4.2012 klo 12 Suolahden Kansantalossa.
tervetuloa kokoukseen!
SDPL:n Järvi-Suomen piirikokous la 14.4.2012 klo 12 Suolahden Kansantalossa.
tervetuloa kokoukseen!
Käyntejä kotisivuilla:
11561 kpl
SDPL:n Järvi-Suomen Pioneerit ry
Järvi-Suomen pioneerien toiminta-alueena on Keski-Suomi, Pohjois- ja Etelä-Savo sekä Pohjois-Karjala. Toiminta-alueella järjestämme monipuolista toimintaa lapsille ja nuorille. Suomen Demokratian Pioneerien Liitto – SDPL ry on perustettu vuonna 1945 osaksi Kansandemokraattista liikettä vastaamaan sen lapsitoiminnasta. Tänään SDPL ry on itsenäinen varhaisnuorisojärjestö, jonka tavoitteena on, että toiminnassa olevista lapsista kasvaa itsenäisiä, yhteiskunnallisesti tietoisia, kriittisiä ja toimeentarttuvia yksilöitä. Pioneeritoiminnassa on keskeistä lasten ja aikuisten tasavertaisuuteen, avoimuuteen ja toistensa kunnioittamiseen perustuva yhteistyö. Jokaisella pioneeritoimintaan osallistuvalla on tasavertainen oikeus vaikuttaa toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Parhaimmillaan pioneeritoiminta onkin silloin, kun kaiken ikäiset toimijat tuntevat yhdessä tekemisen mielekkääksi ja viihtyvät siinä. Tärkeimpänä arvona pioneereilla on elämä, sen kunnioittaminen ja säilyttäminen Pioneeriliitto ei ole ainoastaan lapsijärjestö, vaan toiminnassa on mukana lapsia ja nuoria arvostavia aikuisia ohjaajina ja toimihenkilöinä. Pioneeritoimintaa on koko Suomessa Helsingistä Ivaloon ja kaikille yhteisiä tunnuspiirteitä ovat muun muassa leirit, retket, kerhot, lastentapahtumat ja kansainvälinen toiminta.
Lue lisää pioneerien periaatteista.
Järvi-Suomen Pioneerit juhlii 20-vuotta täyttävää Lasten oikeuksien sopimusta ja toimii Lasten oikeuksien sopimuksen puolesta puhujana ja käytännön toteuttajana. |